Uusi perinne!

Meidän perheellä on uusi pikkujouluperinne. Se alkoi viime vuonna, ensimmäisenä jouluna täällä Ali-Seppälässä. Tallin pikkujoulujen aattona, ensimmäisen adventin aattona, keskellä kiireistä iltaa, käymme koko porukka ihastelemassa tallin vintin jouluista tunnelmaa. Ja kuten viime vuonnakin, oli tänäänkin tonttu käynyt tuomassa pienet paketit kuusen alle. Lapset ihastelivat niitä ja minä meidän talkooporukan työn jälkeä. Voi miten tunnelmallista, voi miten ihanaa! Ja kuinka ahkerat talkoolaiset, koska nyt jo, ennen puoltayötä, tämäkin tonttu pääsee nukkumaan!

Pikkujoulut ovella

Oletteko tietoisia mitä täällä tapahtuu? Jotain mihin liittyy siivoamista, leipomista, askartelua, koristelua, suunnittelua, toteuttamista, kynttilöitä, jouluvaloja, olkikasoja, glögiä, joululauluja, talkooväkeä ja ennen kaikkea tallin vintti. Ne ovat meidän tallin perinteiset pikkujoulut ensi sunnuntaina, tarkemmin laskettuna kahden yön päästä. Viimeiset kaksi viikkoa on puuhattu tätä tapahtumaa hiki hatussa. Nyt kuitenkin muistaen, että muutakin elämää on myös näinä pikkujoulun aluspäivinä. Tämän vuoden mottoni onkin, että tehdään mitä ehditään ja loput ideat säästetään ensi vuodelle. Lämpimästi tervetuloa sunnuntaina klo 11-14 tallin vintille nauttimaan kahvilan herkuista ja tekemään pieniä joululahja hankintoja myyjäisissämme. Samalla voit tutustua paikkaan ja eläimiin ja nauttia vauhdin hurmasta kärryajelulla (vaikka peruspositiivinen olenkin niin nyt näyttää vaikealta suunnitella sunnuntaille rekiajelua vaikka eihän sitä koskaan tiedä...). Toivottavasti nähdään sunnuntaina!!

Minun ensilumeni

Viime perjantaina lähdettiin vaeltamaan kirkkaassa ja leudossa syksyisessä kelissä. Eväät osuivat tällä vaelluksella sattumalta ihan nappiin ja vaeltajat olivat kovin tyytyväisiä. Makkaraa, nokipannukahvia, joulupipareita aurajuuston kanssa, glögiä ja jouluista juustokakkua. Vain punaviini puuttui tällä kertaa! Taukopaikalta lähtiessämme tunnelma oli muuttunut jo eväiden myötä jouluiseksi ja pian laukatessamme kotiinpäin, huomasimme lumihiutaleita leijuvan ilmassa. Metsäpolulla juuri ennen tallia tuoksui joulukuusi kun hevoset nappasivat vauhdissa havunoksia mukaansa :) Tallille päästessämme lumisade oli sakeutunut ja pian koko pihapiiri peittyi valkoiseen lumeen. Tästäpä ilo irtosi meidän perheessä, koska marraskuun alussa ensi lumi meni täysin ohi meiltä kun olimme reissussa. Pulkat kaivettiin esille ja lähdettiin vielä pimeään iltaan nauttimaan ensilumesta. Kertakaikkisen ihana vaellus, joka loi itselleni talvisen ja jouluisen tunnelman ❤

Sunnuntaina vaellus lumisessa maisemassa

Helmi ja pikku Helmi

Sisu innostui ratsastamaan toden teolla pimeänä marraskuun iltana.
Ja tietenkin lasten suosikin Monan kanssa.

Työ tehtynä paras on

"Työ tehtynä paras on" on yksi äidiltäni opittu viisaus ja näinhän se on..

Monet ystäväni sanovat meillä vieraillessaan, että kyllä teillä on täällä ihana idylli. Vastaleivottu raparperipiirakka tuoksuu, lapset nauttivat leppoisista päivistä eläimiä hoidellen ja itse saan tehdä sitä mitä juuri nyt eniten haluankin. Ja näinhän se on, elän unelmaani todella, mutta välillä myös idyllit horjuvat. Lokakuu meinasi uuvuttaa uuden yrittäjän kokonaan. Uutta hevostarhaa rakennettiin kuin Iisakin kirkkoa. Ja koska työt olivat lähes kokonaan minusta riippumattomia, työ rasitti koko perhettä (ja sukua). Jatkuva kiire kiristää välejä ja uuvuttaa kaikkia perheen jäseniä. Muutama suht lähelle sattunut menetys ja vielä lähemmäksi sattunut pelästys terveyden menettämisestä, saa miettimään mikä sittenkin on tärkeintä. Elämä on tässä ja nyt ja siitä on nautittava heti, ei sitten kun tarha on valmis, kun työt helpottavat, kun lapset kasvavat. Juuri noina kiireisinä viikkoina silmiini osui mainoslause "sinun arkesi on jonkun lapsuus" joka pysäytti miettimään omaa elämän tapaani. Projektista toiseen. Jatkuvasti kiirettä piisaa. Eikä tässäkään vielä kaikki ajattelemisen aiheet: käytiin äidin kanssa nauttimassa kulttuurin antimista Sibeliustalolla. Kaikki äitini, kaikki tyttäreni esitys itketti, nauratti ja ihastutti kovasti. Suosittelen kaikille äideille ja tyttärille lämpimästi. Tästä esityksestä mieleen painui tämänkaltainen vuorokeskustelu. Lapsi: Äitii! Tuu tänne! Äiti: Ihan kohta kulta, laitan vaan nää pyykit.. Lapsi: Äitii! Tuu kattoo!! Äiti: Oota nyt vähän, ihan kohta kun mä vaan ensin imuroin. Lapsi: Tuu jo äiti! Äiti: Joo joo ihan kohta, odota vähän kun mä vaan äkkiä luen tän.... Äiti: No niin kulta, nyt mulla on aikaa, mitä asiaa, missä sä olet?! Lapsi: Äiti, mä olen Jyväskylässä opiskelemassa jo toista vuotta.....

Ensin tämä nauratti kovasti. Huomasin kuitenkin jääneeni miettimään noita sanoja ja ei se niin hauskalta enää kuullostanutkaan. Juuri tuotahan se elämä on: odota vähän, ihan kohta...

Nyt kuitenkin tarha on valmis ja ihan täysi, koska koko lauma on palannut viimeinkin kesän vietosta. Ja ei ne lokakuun pitkät työn täyteiset päivät aivan hukkaan menneet, kyllä kahdeksan hevosen hoito
on tehty nyt erittäin helpoksi. Tästä on hyvä jatkaa eteenpäin muistaen oppimani viisaudet. Arki on

ihmisen parasta aikaa ja sitä aikaa on otettava töiden välissä ihan jollekin muullekin. Ei muuta kun siis uusia projekteja kohti!

Lokakuussa tapahtui toki myös paljon mahtavia juttuja. Niistä joitakin mainitakseni meidän työelämään tutustuja oli toisen viikon minun ja lasten ilona juurikin kiireisimpään aikaan. Vielä vähän hehkutan tettiläistä. Mona taipui kyllä moneen tehtävään! 

"Nyt pitäis olla sellanen Mona täällä", toteaa Mimmi usein kun tarvittaisiin apua jossakin.

Lisäksi monia ihania vaelluksia ja uusia sekä vanhoja ratsastajia. Ehdottomasti hauskimpia koko kauden vaelluksista oli järjestää neljälle

stadilaiselle kahden päivän vaellus saunomisineen ja mökkeilyineen lokakuun hämärässä. Naiset olivat ihanan innostuneita maalaismaisemasta. Tämän vaelluksen toteuttamiseen tarvittiin kaksi lainahevosta kun omilla hevosilla oli jos jonkinlaista ongelmaa alku kuusta. Mutta onneksi mulla on monta "maailman parasta" kuten maailman paras aviomies, maailman parhaat vanhemmat jne. Ja
edelleen se maailman paras kengittäjä, jolta löytyi hetkessä kaksi tuuraajahevosta tälle odotetulle vaellukselle. Tuuraajat

osoittautuivatkin ihan mahtaviksi tyypeiksi ja ottaisin ko. hevoset koska tahansa lauman jatkeeksi

uudelleenkin.

Lainahevoset kärjessä 

Stadilaiset maalaismaisemassa

Toinen vaellus, joka oli juurikin sellainen, mitä mieleni palaa toteuttaa, oli synttäriyllätys mies
henkilölle. Mies oli ensikertalainen hevosen selässä, mutta niin vaan me puolentoista tunnin aikana karauteltiin täyttä laukkaa kylätietä pitkin ja myös kiitolaukat sänkkärillä. Tämän jälkeen skumpat, nokipannukahvit ja makkarat kodassa ja kyllä tämän jälkeen oli onnellisen oloinen synttärisankari. Kiitos Ari ja Pirjo! Kyllä vaan oli mahtavaa järjestää tämä ratsastus. Näitä ehdottomasti lisää!!

Synttärisankari

Tallitytöt maastoilemassa

Lokakuussa kanalaan muutti viisi uutta rouvaa, jotka viihtyivät aluksi vain ikkunalla

 Viimein uudessa tarhassa

Saanan tähtihetkiä ponitunnilla. PellollaVillillä-Vilholla!

Siskokset ratsailla

Kivikallio oli lokakuun suosikkipaikka

Lokakuun ehdoton mielenmaisemani

Vähän erilaisella porukalla samoissa maisemissa. Serkukset Kivikalliolla syyslomalla.

Loputtomalta tuntuneen lokakuun jälkeen päästiin lomalle viimeinkin. Viikko Espanjan auringon alla helteessä paikkasi todellakin kaikki lokakuun aiheuttamat kolhut ja vähän enemmänkin. Matka onnistui yli odotuksien, koska pieni sisukas 1-vuotias poika yllätti positiivisesti esim. lentojen ajan ja muutenkin osoittautui oikein hyväksi matkakumppaniksi. Eikä lomalla tarvinut kantaa huolta hetkeäkään hevosista eikä kodista, koska tiluksilla touhusi paras mahdollinen tuuraaja, hyvä ystäväni

Sarkku. Kaikki olikin sujunut erinomaisesti, ponitunnitkin pyörineet mainiosti vaikka välillä Sarkku

ehti eläinten keskeltä pyörähtämään myös Helsingissä omissa töissään tähtitanssijoden luona.

Sarkku omassa työssään

Ja juuri nyt, loman jälkeen levänneenä, arki tuntuu niin ihanan kevyeltä ja varsinkin yksinkertaiselta :)

Poni piilossa

Eilen illalla ystäväni hevonen (ei meillä asuva) otti hatkat ja häipyi täyttä laukkaa jälkiä jättämättä metsään. Aluksi tilanne kuulosti hieman huvittavalta, mutta kun pimeys peitti tienoon niin asian vakavuus valtasi mielen. Koska kyseessä oli tärkeän ihmisen (jonka kanssa olen kokenut ainakin puolet kaikista elämäni hevoskokemuksista) ja vielä kummityttöni hevonen, oli lähdettävä etsintä hommiin pimeään syyskuun viimeiseen iltaan. Hiljaisia kyläteitä ajellessa ja pimeässä metsässä jalkaisin tarpoessa ehti muistella hevosten kanssa sattuneita harmeja. Onko kaikki tämä työ mitä hevostemme vuoksi teemme sen arvoista? Siinä kysymys mitä usein on tullut mietittyä viimeisen neljäntoista vuoden aikana, jolloin olen hevosen omistaja ollut. Välillä hevoset todella vievät omistajansa äärirajoille, monellakin tapaa. Hikeä, verta ja kyyneleitä. Niitä totta tosiaan. Lisäksi säkeittäin seteleitä. Mutta kai siinä jokin juju piilee kun vuodesta toiseen jaksaa tarpoa läpi vaikeuksien. Kuten eilenkin. Poni jäi etsinnöistä huolimatta yöksi hukkaan ja olo yöllä oli rauhaton. Aamulla puolen vuorokauden jälkeen karkulainen löytyi pellolta, vajaan viiden kilometrin päästä kotitallistaan. Ja täysin naarmutta! Onni onnettomuudessa, mutta minä menen nyt lisäämään uuteen pihaton lauta-aitaan muutaman kierroksen lisää sähkölankaa. Ihan vaan varmuuden vuoksi, jotta saadaan talvella nukkua yöt rauhassa!

Karkulainen löytöpaikalla

Hyvän mielen päivä

Tänään on ollut hyvän mielen päivä. Aamulla onnistumisen kokemuksia pellolla ponituntilaisten kanssa. Piha täynnä iloisia ja onnellisia heppatyttöjä. Iltapäivällä ehdottomasti mainitsemisen arvoinen vaellus. Yksi ponituntilainen pääsi elämän ekalle kunnon vaellukselle ja tunnelma oli sen mukainen. Oma mieliala nousi väkisin kun vilkuili taakse ja näki ratsastajan innosta loistavat kasvot. Täyttä laukkaa pelloilla ja metsäteillä, mukava evästauko ja mikä keli!

 

 

 

 

Eniten hyvää mieltä aiheutti kuitenkin pihaan nouseva hevostarhan aita ja kaiken lisäksi ihan ilman henkilökohtaista panostani. Mahtavat Kimmo ja Vaari, kiitos!!

Syyskuu lopuillaan

Syyskuu on ollut kiireinen. Ihania ratsastajia on piisannut ja hommia on riittänyt kodin ja tallin syyssiivouksien kanssa. Pikku hiljaa kiireet helpottavat. Syyskuussa on vietetty kahdet tärkeät syntymäpäivät. Viikon sisällä juhlittiin sekä 1-vuotiasta Sisua että 1-vuotiasta kotiamme. Tuon viikon aikana ajatukset palasivat väkisin vuoden takaiseen ja olo oli sekä onnellinen että haikea. Vuosi sitten muutto ja Sisu-pojan syntymä osuivat samalle viikolle ja sen jälkeen on riittänyt vilskettä meidän perheen elämässä. Sisu on jo ihana iso poika ja jos jostain olen varma niin siitä, että täällä Ali-Seppälässä olen oikeassa paikassa.
 

Sisu 1 vuotta

 

Sisu puimassa kummisedän kanssa

Pokalo aloitti viikko sitten työt toden teolla. Perjantaina harjoitteli pikkuvaelluksella ja sunnuntaina pääsi jo pitkälle n.7h vaellukselle. Suoritus oli täyden kympin arvoinen ja nyt odotellaan vaan jännittyneenä sopeutuuko Pokalo laumaan.

Tällä viikolla kun tallia on kiireellä valmisteltu laitumelta palaavia hevosia varten, on meillä ollut mahtava apulainen, 9-luokkalainen työelämään tutustuja. Tämä tyttö on venynyt jos jonkinlaisiin tehtäviin ja ansaitsee kyllä paljon kehua ja kiitosta. Ja mikä parasta, lapset rakastavat tätä apulaista. Etenkin Sisu nauraa räkättää heti kun he näkevät toisensa ja oikeastaan kilpailemme siitä kuka saa tettiläisen kanssa touhuta; minä kaipaan apua hevoshommissa ja lapset haluaisivat koko ajan omia hänet omiin touhuihinsa.

Vielä haluan täsmentää kaikille mikä toiminnassamme on lähtökohtana. Paljon on tullut kysymyksiä, voiko kahdestaan tai yksin tulla maastoilemaan tai vaeltamaan, milloin on vaelluksia jne. Koska hevosia on vähän ja toiminta pieni muotoista ja tälläisenä toivon sen pysyvänkin, haluan painottaa, että vaellukset ja muut ratsastukset räätälöidään aivan juuri sinun toiveidesi mukaan. Saat tulla aivan yksin tai sitten yhdessä kaverin kanssa ja sopivaa aikaa saat itse toivoa. Tarkoitukseni ei ole kasvattaa toimintaa isoksi vaellustalliksi vaan juuri näin on nyt hyvä. Muutamat kaikella tavoin toiveet täyttävät vaellukset ovat juuri sitä mitä nyt haluan tehdä!

Tässä muutamia kuvamuistoja.

Iltalenkillä

Villi-Vilho näyttäisi olevan kesytetty

Tallin ehdoton estemestari Rusina

Issikat matkalla laitumelle

Aamulla sumussa

Välillä päivän työt tehdään tällä porukalla!

Jos et ole vielä tykännyt Ali-Seppälän tallista Facebookissa, tee se nyt!!